torstai 9. heinäkuuta 2015

Jännittävä seikkalu Saarijärvelle: naurua, hikeä ja kyyneliä

Orivesi jäi taakse sateen saattelemana. Kahisevat Helly Hansenit päällä muistutettiin enemmänkin tuulipukukansaa kuin uskottavia retkipyöräilijöitä. Kävi kateeksi vastaantulevaa yksinäistä pyöräilijää, joka oli verhoutunut mustaan Batman-tyyppiseen viitaansa. Siinä oli tyyliä, jos jossain!


Vaan polviongelmat eivät olleet historiaa. 50 kilometriä Orivedeltä Mänttään osoittautui tuskien taipaleeksi, joten otettiin paikallisen Deellä alkavan lääkärikeskuksen osoite ja paukittiin sinne. Oona pääsi heti nuoren näppäränoloisen lääkäriuroksen juttusille ja palasi vastaanotolta askel klenkaten polvet täynnä kortisonia. Tämän päivän pyöräilyt olivat siis siinä, joten käveltiin läheiseen ravintolaan keitolle. Otettiin suuntaa antavat lohikeitot ja päädyttiin seuravaan; koska itselläni oli puhtia ja kova hinku polkea, jatkaisin matkaa Saarijärvelle yksin ja Oona ottaisi bussin. Tiimin tiet siis erkanivat seuraaviksi tunneiksi. 

Sää oli ihan kelpo, joten polkeminen kävi leppoisasti lauleskellen suomalaisia hittejä. Maasto ei juurikaan haastanut, joten ääni kulki ja ohitetut kylät varmasti raikuivat. Muistan miettineeni, kuinka tylsän kirjoituksen tästä päivästä saa aikaan. Se oli virhe. Alkoi pikkuhiljaa tapahtumaan asioita, joihin ei kukaan osannut varautua.

Google Maps 1, minä 0. Multialta seuraavat 60 kilometriä ajoin päällystämättömiä teitä ylös alas kurvaillen. Kuvittelin ensimmäisellä soratiellä pääseväni seuraavan mutkan jälkeen takaisin maantielle, mutta toisin kävi. Tiet sen kun kapenivat ja vaikeutuivat, ja tovin kuluttua huomasin olevani yksin keskellä korpea. Yksin, siis oikeasti yksin. Pelkkä tuulipuvun kahina ja sora renkaiden alla häiritsi muuten niin hiljaista tienoota. Mietin Oonaa istumassa ilmastoidussa linja-autossa siemailemassa virvokkeita kun itse taistelen metsän armoilla peläten pyöräni ja itseni puolesta. Sanoisinko, että kateeksi kävi. Tosin ei se bussimatkakaan nautinnollinen tainnut olla infernaalisine ketutuksineen ja kipuineen. Julmaa, niin julmaa kohtaloa!
Lähde tien varrella tuli kuin tilauksesta.
Laukkukin irtosi siinä rytkeessä. Näinkin voi siis käydä. 
Tästä tiedosta olisi ollut enemmän hyötyä 50 kilometriä sitten..

Välillä osasin jopa nauttia ajamisesta kauniissa metsämaisemassa. Keskellä tietä taivasteleva jättiläismäinen kurki meinasi tosin pelästyttää yksinäisen pyöräilijän kuoliaaksi. Veikkaan kyllä, että kurki pelästyi enemmän. Luulen olleeni hitusen harvinaisempi näky niillä main.

Viiden tunnin taistelun jälkeen pääsin kuin pääsinkin takaisin asfaltille ja itkuhan siinä meinasi tulla. Saarijärvi ja lämpöinen tupa alkoi siintämään. Oona oli jo saapunut perille ja tavannut majatalomme emännän. Päästiin Oonan ystävän Eevan äidin luokse peseytymään ja nukkumaan seuraavaksi yöksi. Riitta oli valmistanut meille ihanan illallisen, jonka jälkeen saunottiin ja kaaduttiin väsyneinä unille. Päivä taisteltiin urheina läpi molemmat tahoillamme. Tänään päätettiin yksissä tuumin pitää välipäivä pyöräilystä. Jäimme siis ekstrapäiväksi Saarijärvelle.
Perillä ja vielä hymyilyttää. Lähinnä huvittaa.

Huomenna pyritään Pihtiputaalle. Toivon sydämeni pohjasta Oonan polvien paranevan ja omien lihasteni palautuvan, jota tiimin matka jatkuu yhdessä.

Lepopäivä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti